Luennosta:

Huom! Luennot ensi tiistaista lähtien luokassa 206!
Sairaudesta johtuen luentojen ohjelmaa on muutettu, kts. ohjelma.

Rossini: Sevillan parturi ja Donizetti: Lemmenjuoma

 Sevillan parturi -teksti

 

Gioacchino Rossini (1792 - 1868): Sevillan parturi

(Rooma, 1816)

Italialainen ooppera 1800-luvun alussa

-italialainen ooppera nojautui edelleen laulajiin: säveltäjien kirjoittamat nuotit olivat edelleen lähinnä lähtökohta, jonka perustalta laulajat koristelivat ja improvisoivat esityksensä.

-Belcanto eli italialainen kauniin laulun periaate hallitsi sekä opera seriaa että opera buffaa, jotka olivat italialaisen oopperan päätyypit edelleen. Laulajien tuli paitsi hallita koko äänirekisterinsä aukottomasti, myös legato, staccato, koloratuuri ja messa di voce. Rossini oli itse koulutettu laulaja, ja kirjoitti harkitusti oopperoihinsa vaihtoehtoisia koloratuureja. Hän myös julkaisi omia lauluharjoituksia laulajia varten.

-da capo -aaria jäi pois muodista, tilalle tuli cavatina-cabaletta -aariapari, jossa rauhallisesti maalailevaa cavatinaa seurasi nopeampi ja kiihkeämpi cabaletta sekä toisinaan vielä lopun huipentava Stretta.

Rossinin vaiheita

Gioacchino Rossinin isä, Giovanni, kierteli trumpetistina ja käyrätorvensoittajana, kunnes sai paikan kaupungintrumpetistina Pesarosta, Keski-Italiasta Adrian meren rannalta. Hän meni naimisiin leipurintyttären kanssa, ja heidän esikoisensa Gioacchino syntyi 29. helmikuuta 1792. Äiti, Anna, oli seudulla kysytty laulaja, vaikka hän ei nuotteja tuntenutkaan. Kun perheenisä sai paikan Bolognasta käyrätorvenopettajana, merkitsi se Gioacchinolle ensimmäistä mahdollisuutta säännölliseen musiikinopetukseen. Vuonna 1803 alkoi hän myös säveltää, aluksi ensimmäisten aarioidensa esittäjälle, äidilleen. Bolognassa Rossini lauloi säännöllisesti kirkossa, toimi oopperoiden harjoituspianistina ja continuo-soittajana.

Gioacchino Rossinin suuri esikuva oli Mozart, jonka teoksia tutkimalla hän oppi säveltämään oopperoita: "Mozart merkitsi nuoruuteni ihannetta, kypsien vuosieni  epätoivoa ja vanhuuteni lohdutusta". Rossinin säveltäjäntyö sujui kiihkeällä vauhdilla. Hän aikaansai nelisenkymmentä oopperaa vuosien 1809-1829 välillä, mutta lakkasi tämän jälkeen melkein kokonaan säveltämästä. Sevillan parturin partituurin tiedetään kirjoitetun 26 päivässä!!

Toisaalta, kuten Händel ja monet muut aikanaan, Rossini lainasi tähänkin oopperaan alkusoiton ja joukon aarioita aikaisemmista oopperoistaan. Ensimmäisen vakavan oopperansa, Tancredin,  hän kirjoitti jo vuonna 1813.

Sevillan Parturi -oopperan taustaa

Joulukuussa 1815 Rossini sai Rooman Teatro Argentinan oopperatilauksen seuraavan vuoden karnevaaleja varten. Kun ensimmäinen aihe juuttui sensuuriin, palattiin varhaisempaan ja jo ennenkoeteltuun aiheeseen. Oopperan tekstin pohjana oli Beaumarchaisin samanniminen näytelmä (v. 1775, siis Figaro-trilogian ensimmäinen osa), josta roomalainen Cesare Sterbini muokkasi erinomaisesti toimivan oopperalibreton. Jo vuonna 1782 oli Paisiello saavuttanut menestystä samannimisellä oopperalla. Niinpä Rossini antoi oopperalleen nimeksi ensin Almaviva eli turha varotoimenpide. Kantaesityksestä tuli kuitenkin fiasko, ja teos nimettiin uudestaan Sevillan parturiksi. Tällä nimellä ooppera menestyikin samana vuonna 1816 erinomaisesti. Nimi tekee tekstille oikeutta: Pääosassa on paitsi aatelinen kreivi, myös häntä ratkaisevasti auttava alempisäätyinen Figaro. Rossinin Sevillan parturista tuli lyhyessä ajassa supersuosittu, se käännettiin monille kielille, sitä sovitettiin ja lyhenneltiin monin tavoin, kunnes koko alkuperäinen teos uhkasi hämärtyä. Milanolaisen kustannusyhtiön Ricordin julkaistua alkuperäiseen käsikirjoitukseen perustuva laitos, saatiin Rossinin mestariteos pelastettua.

Rossinin Sevillan parturi on yksi kaikkein vauhdikkaimpia koomisia oopperoita, jossa virtuoosinen musiikki, rytmien ja melodioiden ilotulitus yhdistyy vitsikkääseen näyttämötoimintaan. Aivan kuten Mozartilla musiikki tuntuu todella syntyneen säveltäjän aidosta inspiraatiosta. Suuri vaikutus on myös Rossinin mestarillisella orkestraatiolla, josta jo alkusoitto on kuuluisa esimerkki. Subtiili, tarkasti rakennettu instrumentaatio muodostui yhdeksi Rossinin tavaramerkeistä. Oopperan hahmot jatkavat italialaisen Commedia del'arten perinnettä. Rossinin musiikki alleviivaa ja terävöittää kliseisiä hahmoja briljantilla tavalla äärimmilleen.

Henkilöt:

Kreivi Almaviva - lyyrinen tenori

Figaro, parturi - lyyrinen baritoni

Bartolo, lääkäri - basso

Rosina, edellisen suojatti -  koloratuurimezzosopraano

Don Basilio, musiikkimestari - basso

Fiorillo, Almavivan palvelija - tenori/baritoni

Ambrosio, Bartolon palvelija - basso

Marzellina, Bartolon taloudenhoitaja - sopraano

notaari (mykkä rooli)

Upseeri - basso

kuoro: musikantteja, sotilaita

Tapahtuu Don Bartolon talon edustalla, parvekkeella sekä huoneissa Sevillassa joskus 1700-luvun puolivälissä.

Juoni:

I Näytös:

Tohtori Bartolo, vanheneva, mutta yhä viriili vanhapoika, haluaa mennä naimisiin nuoren ja kauniin suojattinsa Rosinan kanssa päästäkseen käsiksi tämän perintöön. Jo jonkin aikaa on Rosinan huomiota kalastellut kadulta serenadeja lauleskeleva tuntematon mies. Bartolon valvovasta silmästä huolimatta saa Rosina toimitettua nuorukaiselle lappusen, jossa hän tiedustelee tämän nimeä ja tarkoitusperiä sekä valittaa vankeuttaan. Kun vanhus poistuu välillä, palaa Rosina parvekkeelle ja saa kuulla, että ihailijan nimi on Lindoro ja että tämä haluaa hänet puolisokseen. Lindoro eli Kreivi Almaviva salaa todellisen henkilöllisyytensä voidakseen varmistua Rosinan todellisista tunteista. Kreivillä on apunaan ovela parturi Figaro.

Rosina kirjoittaa Lindorolle uuden lappusen, kun Figaro hiipii taloon sisälle. Rosina piilottaa lapun, koska samalla Bartolo tulee huoneeseen. Figaro piiloutuu viereiseen honeeseen kuullakseen miten Bartolo ja Rosinan musiikinopettaja Basilio juonittelevat. Bartolo saa Basiliolta kuulla, että kaupunkiin on saapunut Kreivi Almaviva, joka saattaa olla vaarallinen kilpakosija. Miehet päättävät liata juoruilla kreivin maineen. He poistuvat voitonvarmoina, ja Figaro pääsee piilostaan. Figaro kertoo Rosinalle, miten Lindoro rakastaa häntä ja toivoisi mielellään jotain merkkiä neidolta. Rosina ojentaa Figarolle valmiiksikirjoitetun lappusen, jonka Figaro vie toimeksiantajalleen. Seuraavaksi kreivi lähestyy Figaron neuvosta taloa kortteeria etsivänä sotilaana voidakseen lopulta päästä juttusille tytön kanssa. Yritys kaatuu, koska lääkärinä Bartolo on vapautettu sotilaiden majoittamisesta. Seurauksena on melkein kahakka, mutta kreivi välttyy pidätykseltä paljastaessaan salaisesti henkilöllisyytensä sotilaille.

II Näytös:

Kreivi onnistuu pääsemään taloon vihdoin "Don Alonsona", mukamas sairastuneen Basiliota tuuraavana laulunopettajana. Bartolo on kuitenkin siinä määrin epäluuloinen, että "Don Alonson" on luovutettava tälle Rosinan (jonka kreivi muka hänelle, Don Alonsolle, antoi) lemmenkirje ja luvattava vakuuttaa Rosina kreivin epärehellisistä aikeista. Näin "Don Alonso" pääsee hetkeksi Don Bartolon suosioon. Laulutunnin aikana ilmestyy paikalle ensin Figaro ja sitten Figaron ryhdyttyä ajamaan Don Bartolon partaa oikea laulunopettaja Basilio, joka on tullut epäluuloiseksi. Bartolokin tajuaa tilanteen vihdoin. Hän ajaa valeopettajan ja Figaron tiehensä. Kreivi on kuitenkin ehtinyt kuiskata Rosinalle, että hän on Lindoro ja auttaa tämän karkuun keskiyöllä. Figaro ehtii vohkia parvekkeen avaimen.

Don Basilio paljastaa, että "Don Alonso" on kreivi Almaviva itse. Bartolo päättää ryhtyä toimeen saadakseen liittonsa Rosinan kanssa solmituksi ja lähettää Basilion hakemaan notaarin. Hän näyttää Don Alonsolta saamaansa kirjettä Rosinalle, joka suuttuneena Lindoron petollisuudesta, myöntyy menemään naimisiin Bartolon kanssa. Kun Don Bartolo näkee Figaron ja kreivin ukkossateen aikana kiipeävän tikkaita parvekkeelle, nappaa hän tikkaat pois ja lähtee noutamaan vartijoita.

Kreivi paljastaa suuttuneelle Rosinalle, kuka Lindoro todellisuudessa on. Rosinan epäluulo on murskattu ja kun Basilio tulee notaarin kanssa, on kreivillä tilaisuus allekirjoittaa avioliittosopimus Rosinan kanssa. Basilio saadaan toiseksi todistajaksi lahjonnalla ja uhkailuilla. Don Bartolo hyökkää vartijoiden kanssa sisään todetakseen vain kaiken rauenneen tyhjiin. Kreivi lohduttaa vanhusta Rosinan myötäjäislahjalla. Kaikki iloitsevat onnellisesta lopusta.

DVD: Schwetzingenin oopperajuhlat 1988

RSO Stuttgart, joht. Gabriele Ferro

Ohjaus Michael Hampe

Kreivi Almaviva - David Kuebler

Bartolo - Carlos Feller

Rosina - Cecilia Bartoli

Figaro - Gino Quilico

Basilio – Robert Lloyd

DVD: Zürichin Ooppera 2001

Kreivi Almaviva - Reinaldo Macias

Bartolo - Carlos Chausson

Rosina - Vesselina Kasarova

Figaro - Manuel Lanza

Basilio - Nicolai Ghiaurov

Zürichin Oopperan kuoro ja orkesteri, joht. Nello Santi

Kohtauksia:

Alkusoitto (Sinfonia):

1. näytös:

2-4 Kreivin serenadi aamuhämärissä Bartolon talon edessä

7-8 Cavatina: La ran la lera ...Largo al factotum (Figaro, parturi ym. saapuu)

11 Canzone: Se il mio nome saper voi bramate (Kreivin eli Lindoron viesti Rosinalle)

15 Cavatina: Una voce poco fa (Rosina huoneessaan ja tohtorin huoneessa, yksin)

16 Recitativo: Si, si la vincero (Ensin Figaro, sitten Bartolo saapuu, Basilio tulee kertomaan kreivistä)

18 Aria: La calunnia è un venticello (Basilio neuvoo Bartoloa)

20 Duetto: Dunque io son ... tu non m'inganni (Figaro kertoo Bartolon suunnitelmista sekä "Lindorosta" Rosinalle)

22 Aria: A un dottor della mia sorte (Bartolo epäilee Rosinaa salaisen kirjeen kirjoittamisesta)

24-27 Finale 1. Ehi, di casa! ...buona gente! (kreivi tulee sotilaana taloon, finaali kasvaa suureksi mellakaksi)

2. näytös

28 Duetto: Pace e goia sia con voi! (Kreivi tulee Don Alonsona, laulunopettajana)

31 Aria: Contro un cor che accende amore (Rosinan laulutunti Bartolon "valvoessa")

32-33 Arietta: Don Bartolon "serenadi" Rosinalle, kun Figaro saapuu parturoimaan.

35 Quintetto: Don Basilio! - Cosa veggo (Paikalle tulee Basilio, jota kreivi ja Figaro yrittävät huijata)

40 Bartolo lähettää Don Basilion hakemaan notaaria ja vakuuttaa Rosinan kreivin alhaisista aikeista. Rosina alistuu Bartolon tahtoon, joka ryntää hakemaan vartijoita kreivin varalta.

41 Välisoitto: Ukkosmyrsky (Kreivi ja Figaro hiipivät sisään)

42 Recitativo: Alfine, eccoci qua (Figaro, kreivi, Rosina): Rosina luulee Lindoron vain myyvän häntä kreiville, mutta kreivi vakuuttaa hänet henkilöllisyydestään)

43-44 Terzetto: Ah, qual colpo inaspettato! (Rosina ja kreivi uskoutuvat toisilleen, iloitaan yhteisestä tulevaisuudesta, mutta ulospääsy ei onnistukaan)

45 Recitativo: Ah, disgraziati noi!" Notaari on tullut ja avioliittosopimus solmitaan. Kreivi pakottaa Don Basilion tottelemaan itseään. Don Bartolo myöhästyy.

46 II Finaali: Di si felice innesto (Don Bartolo on hävinnyt, kaikki ylistävät onnellista loppua)

 Lemmenjuoma-teksti

Gaetano Donizetti (1797 - 1848): Lemmenjuoma (Milano, 1832)

Gaetano Donizetti syntyi Bergamossa köyhään perheeseen. Hän oppi yhdeksänvuotiaana musiikin perusteet oopperasäveltäjä ja jesuiitta Simon Mayrilta, jonka kohtalo oli tuonut kaupunkiin. Vuonna 1815 Mayr lähetti Gaetanon Bolognaan, jossa hän sai varsinaista sävellysoppia ilmeisesti Rossinilta itseltään. Donizettin kyky säveltää nopeasti ilman pianoa herätti jo alusta pitäen huomiota: "Hän työskenteli keskeytyksettä, eikä käyttänyt pianoa sen paremmin ideoiden saamiseen kuin niiden tarkistamiseenkaan. Hän kirjoitti niin nopeasti, että hänen kuviteltiin puhtaaksikirjoittavan teosta." (Adolphe Adam).

Donizetti sävelsi ensimmäiset oopperansa Venetsiassa, mutta vaihtoi pian Napoliin, jossa useimmat vuosien 1822 - 1830 välillä syntyneistä 30 teoksesta esitettiin. Seuraavaksi Donizetti asettui Milanoon, jossa syntyivät "Anna Bolena" ja "L'elisir d'amore" (Lemmenjuoma). Vuonna 1835 Donizetti sävelsi Napoliin "Lucia Lammermoorin". Hänen myöhäiset oopperansa valmistuivat Pariisissa ja Wienissä.

Lemmenjuoman synty:

Oopperan aihetta oli jo sorvattu oopperaksi Ranskassa vuonna 1830 Eugene Scriben, ajan merkittävin oopperalibretistin lainatessa italialaista alkoperäistekstiä. Scriben materiaalia käytti hyväkseen puolestaan Felice Romani, kuuluisin italialainen oopperakirjailija. Romani kirjoitti aikanaan kymmeniä librettoja, mutta luultavasti yksikään niistä ei perustunut hänen omaan ideaansa. Joka tapauksessa ranskalaisen Daniel-Francois Auberin säveltämä "Lemmenjuoma" menestyi jo hyvin, kun Milanossa etsittiin säveltäjää Romanin lainaaman tekstin säveltäjäksi. Donizetti viimeisteli sävellystyön alle kolmessa viikossa, mutta teoksen harjoittaminen aloitettiin jo ennen sitä!. Kantaesitys 1832 oli joka tapauksessa suuri menestys, ja myös kritiikki otti teoksen kiittäen vastaan. Ajan tapoihin kuului olla välittämättä säveltäjien tekijänoikeuksista. Niinpä neljä vuotta myöhemmin esitettiin Pietarissa yhdistettyä versiota Auberin ja Donizettin oopperoista!

Donizettin Lemmenjuoman tyyli vaihtelee kevyen ja vakavan välillä.  Lemmenjuoma on komedia, mutta Donizetti onnistuu yhdistämään intohimoiset ja vakavat kohtaukset leikittelyyn musiikillisesti uskottavasti. Verrattuna Rossinin Sevillan parturin hahmoihin, kykenevät Lemmenjuoman päähenkilöt muuttumaan ja kehittymään juonen edistyessä.

Lemmenjuoma sisältää edelleen musiikkinumeroita. Niitä yhdistävät resitatiivit, dialogit ja kuoro-osuudet. Aariat monipuolistuvat:  cavatinat ja cabaletat tuovat aariaan hitaan ja nopean osan ja siten vältytään liialta staattisuudelta ja kertaamiselta. Vähitellen tämä kehitys johtaakin myöhemmillä säveltäjillä jatkuvasti kehittyvän musiikkidraaman syntyyn sekä numero-oopperan lopulliseen häviämiseen. Lemmenjuomassa ei vielä olla niin pitkällä, mutta siinäkin vanhat musiikkimuodot liittyvät laajempiin kokonaisuuksiin, jolloin mielenkiinto myös draamaa kohtaan säilyy koko ajan.

Roolit:

Adina, nuori varakkaan maanvuokraajan tytär - lyyrinen koloratuurisopraano

Nemorino, nuori maamies - lyyrinen tenori

Belcore, kersantti - lyyrinen baritoni

Dulcamara, puoskari - basso

Gianetta, pesijätyttö - mezzosopraano

Notaari - mykkä rooli

Sotilas - basso

Juoni: Köyhä Nemorino on rakastunut nuoreen ja kauniiseen tilalliseen, Adinaan, jolta hän ei saa vastakaikua. Kersantti Belcore ja sotilaat asettuvat kortteeriin Adinan pihaan. Belcore ojentaa kukkakimpun Adinalle vaatien vastalahjaksi tämän sydäntä. Nemorinokin tekee rakkaudentunnustusta Adinalle, mutta tämä torjuu hänet melkein pilkallisesti.

Kullatuilla vaunuilla saapuu kyläläisten hienoksi herraksi otaksuma Dulcamara. Tohtori Dulcamaralla on lääke ja helpotus kaikkiin ajateltavissa oleviin maallisiin vaivoihin ja kärsimyksiin. Väki ostaa tuotteita innokkaasti. Dulcamara myy Nemorinolle pullollisen Bordeaux-viiniä muka lemmenjuomana. Adina kertoo kuitenkin Nemorinolle, että hänen ja Belcoren häitä ryhdyttäisiin viettämään jo samana iltana.

Nemorino anoo Adinaa odottamaan vielä vuorokauden. Epätoivoissaan hän pyytää Dulcamaralta toista pulloa lemmenjuomaa. Tämä on valmis myymään, mutta Nemorinolla ei ole rahaa. Siksi hän värväytyy Belcoren armeijaan ja saamillaan rahoilla ostaa  toisen pullon.

Juoma tuntuu vaikuttavan yllättävän nopeasti: joukko liehakoivia tyttöjä ympäröi Nemorinon hänen palatessaan pihaan. Todellisuudessa Gianetta on paljastanut muille tytöille, että Nemorinon setä on kuollut ja häntä odottaa suuri perintö. Gianetta ja tytöt vievät Nemorinon mennessään ja herättävät Adinan mustasukkaisuuden.

Dulcamara lähestyy nyt Adinaa tarjoten eliksiiriään, mutta tämä ei mene yhtä helposti lankaan. Kun Nemorino palaa, palauttaa Adina tälle värväyssopimuksen: Adina on ostanut Nemorinon vapaaksi Belcorelta. Nyt hän tunnustaa lopultakin rakkautensa Nemorinoa kohtaan. Parin syleillessä toisiaan tulevat sotilaat Belcoren johdolla paikalle. Belcore peittää pettymyksensä Adinan suhteen toteamalla, että sotilaalle riittää kyllä tyttöjä. Dulcamara kehuu itseään maalaisväelle: hänen juomansa ansiosta Nemorino on menestynyt paitsi rakkaudessa myös saanut perinnön. Väki tungeksii ostamaan juomaa, ja Dulcamara käärii rahaa. Lopuksi Dulcamara lähtee vaunuillaan.

DVD: Arena Sferisterio Macerata (2002)

Adina             –                    Valeria Esposito

Nemorino      –                   Aquiles Machado

Belcore          –                    Enrico Marruci

Dulcamara     –                    Erwin Schrott

Giannetta       –                    Roberta Canzian

Orchestra Filharmonico Marchigiana, johtaa Niels Muus

Ohjaus: Saverio Marconi

2 Preludi

3 Giannetta ja kyläläisten kuoro

4 Nemorinon aaria, jossa hän ylistää Adinaa

6-7 Sotilasosasto ja kersantti Belcore tulevat

11-12 Ihmelääketohtori Dulcamaran saapuminen

14 Nemorinon ja Dulcamaran duetto

19 Nemorino, Belcoren ja Adinan hääsuunnitelmat

29-30 Giannetta ja tytöt piirittävät Nemorinon

33-34 Adina ja Dulcamara. Adina kuulee lemmenjuomasta, muttei tarvitse sitä.

35 Nemorinon aaria ”Una furtiva lagrima”

38-39 Adina ja Nemorino: Adina on ostanut Nemorinon värväystodistuksen ja tunnustaa rakkautensa.

40-41 Belcore ja sotilaat lähtevät, Dulcamara myy pois varastonsa.

Mozart: Ryöstö seraljista

Ryöstö seraljista - teksti

Wolfgang Amadeus Mozart: Ryöstö seraljista (Wien, 1782)

(Die Entführung aus dem Serail)

Saksankielisen oopperan ensivaiheet: Singspiel ja Mozart

Singspiel tarkoitti koomista kansanteatteria, jossa puhuttuun dialogiin lisättiin musiikkia ja lauluja. 1700-luvun mittaan sitä harjoittivat erityisesti kiertelevät seurueet pitkin saksankielisen alueen kaupunkeja. Vaikutteita antoivat myös ranskalainen ja italialainen kansanomainen musiikkiteatteri. Saksan pohjoiset kaupungit kuten erityisesti Hampuri saivat erityisesti vaikutteita Ranskasta ja Lontoosta. Niinpä 1720-luvun suosituin ooppera Lontoossa, Kerjäläisooppera (Gay & Pepusch: The Beggar’s opera) synnytti vastaavanlaisia teoksia myös saksankielellä aina 1750-luvulle asti ja myös Shakespearen näytelmiä tuotettiin Saksaan nimenomaan Hampurin kautta.

Wienin Kärtnertortheater oli kuitenkin koko saksalaisen alueen ainoa pysyvä Singspiel-teatteri. Hanswurst-Stranitzky -seurue aloitti siellä vuonna 1710 toimintansa. Wienin myös hoviooppera ja toisaalta jopa  jesuiittadramaatikkojen perinteet yhdistyivät wieniläisissä kansankomedioissa. Stranitzkyn kuoltua v. 1726 esiin nousi uusia kansanomaisten komedian tekijöitä ja musiikin osuus lisääntyi niissä jatkuvasti. Jälkipolville ei näistä kappaleista ole säilynyt musiikkia ennen 1750-lukua, mutta musiikkinumeroiden määrä ei yleensä ylittänyt kymmentä. Mozartin ensimmäinen saksankielinen, noin 45-minuuttinen ooppera Bastien und Bastienne, syntyi vuonna 1768 magnetismitohtori Franz Anton Mesmerin tuella ja esitettiin tämän puutarhateatterissa Wienin Landstrassella samana vuonna ennen kuin säveltäjä täytti 12 vuotta.

Keisari Joosef II tuki aktiivisesti saksankielisen oopperan kehittymistä Wienissä 1770-luvun loppupuolella perustamalla Deutsche National-Singspiel -yhdistyksen. Tavoitteena oli tuottaa joka vuosi uusi saksankielinen ooppera vastapainona italialaisten ja ranskalaisten teosten ylivallalle. Kuitenkin vasta Mozartin muutto Wieniin lunasti nämä pyrkimykset. Keisari tilasi samantien vuonna 1781 nimenomaan saksankielisen oopperan nuorukaiselta ja huolimatta hovin vaikutusvaltaisten italialaisten muusikoiden vastustuksesta, Ryöstö seraljista –oopperan esitykset saatiin kesällä 1782 menestyksellisesti toteutettua Burgtheaterissa. Kantaesitys merkitsi myös ensimmäisen täysipainoisen saksankielisen oopperan syntyä. Tällä teoksella Mozartin onnistui myös tehdä läpimurto wieniläisen musiikkiyleisön tietoisuuteen ja järkyttää italialaisen oopperan puolustajia. Mozartin toinen merkittävä Singspiel on Taikahuilu, josta saksalaisen oopperan kehitys jatkui Beethovenin ja Carl Maria von Weberin teoksissa. Singspiel-komedioita tehtailtiin Wienissä Mozartin jälkeenkin, mutta yhdelläkään niistä ei ollut samanlaista merkitystä. Vihdoin 1800-luvun puolenvälin jälkeen ranskalainen ja saksalainen operetti siirsivät Singspielin lopullisesti historiaan.

Ryöstö seraljista sisälsi monia uusia ja ennenkuulumattomia tekijöitä, jotka vaikuttivat myös yleisesti oopperan kehitykseen. Tähän asti kaikki saksankieliset oopperat olivat rajoittuneet pieniin ja vaatimattomiin teoksiin. Yhdistämällä napolilaisen buffa-oopperan ja mannheimilaisen orkesterityylin Mozartin onnistui kehittää oma oopperatyylinsä ja laajentaa ja kohottaa samalla Singspiel täysimittaiseksi oopperaksi. Koska aihe oli turkkilainen, saattoi Mozart laajentaa orkesteria monilla lyömäsoittimilla, pikkolohuilulla sekä käyttää klarinetteja ensimmäistä kertaa laajemmin oopperaorkesterissa. Jo alkusoitto luo orientaalisen  ja sadunhohtoisen tunnelman, joka vaihtuu yllättäen Belmonten aariaa lainaten molliin. Kansanomainen komiikka vaihtelee lyyristen aarioiden kanssa ja yhdessä rikkaan orkesteritaustan kanssa onnistuu syventämään henkilöhahmojen tunteet ja kokemukset. Dialogi on puhuttua ja tyylilajiin kuuluu tietysti onnellinen loppu. Yksi musiikillinen huippukohta on Konstanzen virtuoosinen ”Martern aller arten” –aaria.

Libretto: Johann Gottlieb Stephanie C.F. Bretznerin alkuperäistekstin pohjalta

Konstanze    –   sopraano

Blonde           –   sopraano

Belmonte      –    tenori

Pedrillo         –    tenori

Osmin           –    basso

Selim bassa   –    puherooli

Janitsaarikuoro

Juoni:

Konstanze, espanjalainen neito, hänen englantilainen palvelusneitinsä Blonde sekä palvelija Pedrillo ovat joutuneet merirosvojen vangiksi ja sitten orjamarkkinoilla Bassa Selimin ostamina tämän palatsiin. Konstanzen rakastettu Belmonte on joutunut heistä eroon, mutta löytää tiensä Selimin palatsiin. Siellä hän törmää Selimin henkivartijaan Osminiin, joka ärsyyntyy ensimmäisen kerran itsepintaiseen muukalaiseen. Pian Belmonte tapaa palvelijansa Pedrillon ja miehet alkavat puuhata rakastettujensa vapauttamista. Kun Selim saapuu Konstanzen kanssa, tarjoutuu Belmontelle mahdollisuus asettua passan palvelukseen mukamas rakennusmestarina. Osmin ei kuitenkaan päästä häntä silti edelleenkään palatsiin.

Osminin kömpelö yritys lähestyä Blondea ei tuota tulosta. Henkivartijan poistuttua neuvokas Blonde lohduttaa onnetonta Konstanzea. Selim vaatii neitoa antautumaan hänelle, mutta Konstanze vastaa valitsevansa mieluummin kuoleman. Pedrillo kertoo Blondelle Belmonten odottavan palatsin ulkopuolella ja että pakoa valmistellaan. Blonde on suunniltaan ilosta. Juottamalla viiniä Osminille saa Pedrillo raivattua tien Belmontelle ja niin pariskunnat tapaavat ja voivat suunnitella pakoa.

Pakoa yritetään, mutta Osmin nappaa Pedrillon ja Blonden. Eivätkä Konstanze ja Belmontekaan pääse pitkälle, vaan heidätkin raahataan takaisin puutarhaan. Passa Selim tunnistaa Belmontessa verivihollisensa pojan ja haluaa tuomita tämän kuolemaan. Kun Belmonte ja Konstanze lausuvat hyvästit elämälle, yllättää Selim armahtamalla heidät. Vapautus romahduttaa teloitusta innokkaasti odottaneen Osminin.

Tallenne:

Baijerin Valtionooppera (1980)

Orkesterinjohto Karl Böhm

Ohjaus August Everding

Konstanze    –                    Edita Gruberova

Blonde         –                    Reri Grist

Belmonte      –                    Francisco Araiza

Pedrillo         –                    Norbert Orth

Osmin          –                    Martti Talvela

DVD: Staatsoper Stuttgart (1998)

Musiikinjohto Lothar Zagrosek

Ohjaus: Hans Neuenfels

Konstanze    –                    Catherine Naglestad

Blonde         –                    Kate Ladner

Belmonte      –                    Matthias Klink

Pedrillo         –                    Heinz Göhrig

Osmin           –                    Roland Bracht

Stuttgartin oopperakuoro

Näyttelijöitä pääosarooleissa myös

1 Alkusoitto

                      1. näytös:

2 Belmonten aaria

3 Osminin ja Belmonten duetto, jossa Belmonte yrittää päästä Pedrillon luokse, mutta epäluuloinen Osmin ei päästä häntä sisälle

4 Pedrillo ja Osmin

5 Osminin aaria, Pedrillo ärsyttää Osminin suunniltaan

6 Pedrillo ja Belmonte tapaavat

7 Belmonten aaria rakkaudesta Konstanzeen

8 Janitsaarikuoro, Passa Selim tulee

9 Selim yrittää taivuttaa Konstanzea itselleen

10 Konstanzen aaria, jossa hän kertoo rakkaudestaan Belmonteen

11-13 Dialogi. Selim antaa Konstanzelle aikaa huomiseen. Belmonte näkee etäältä Konstanzen. Pedrillo esittelee Selimille Belmonten.

14 Tertsetti: Osmin estää Pedrillon ja Belmonten sisäänpääsyn palatsiin

                      2. näytös:

15-16 Blonde vastustaa Osminin brutaalisuutta ja neuvoo aariassaan miten lähestyminen tulisi hoitaa.

18 Blonden ja Osminin duetto

19 Konstanzen aaria: suru ja alistuneisuus

20 Selim uhkaa kidutuksilla

21 Konstanzen virtuoosiaaria, jossa hän osoittaa rohkeutensa

22 Pedrillo kertoo hyvät uutiset Blondelle: Belmonte ja hän tulevat vapauttamaan heidät keskiyöllä

23 Blonden riemuaaria

24-25 Pedrillo uhmakkaana ja rohkeutta uhkuen aariassaan

26-27 Osminin ja Pedrillon juomalaulu: unilääkettä Kypros-viinissä

28-29 Belmonte ja Konstanze tapaavat. Belmonten rakkausaaria.

30 Kesken iloisen jälleennäkemisen Belmonte ja Pedrillo alkavat epäillä naisten uskollisuutta. Anteeksipyyntöjen jälkeen luottamus palautuu.

                      3. näytös:

31 Keskiyön paosta sovitaan ja pariskunnat eroavat

32 Belmonte on huolissaan mutta luottaa rakkauden voimaan aariassaan

33 Kello12 keskiyöllä. Pedrillon serenadi.

34 Pako katkeaa Osminin tuloon. Osminin riemuaaria.

35 Selim saapuu kun pakolaiset on pidätetty. Belmonte osoittautuu hänen verivihollisensa pojaksi. Poistuessaan Selim lupaa kostaa.

36 Belmonte ja Konstanze valmistautuvat yhdessä kuolemaan. Duetto

37 Passa Selim osoittaa suuruutensa ja vapauttaa kaikki.

38 Kvintetto: Molemmat pariskunnat osoittavat kiitostansa Selimille. Janitsaarikuoro Passa Selimin kunniaksi.

Kevyen oopperan ja Operetin luentosarja syksyllä 2014

Kevyen oopperan ja Operetin luentosarja syksyllä 2014

Ohjelma

16.9.

Pergolesi: Piika emäntänä

Cimarosa: Salainen avioliitto

23.9.

Mozart: Ryöstö Seraljista

7.10.

Rossini: Sevillan parturi

Donizetti: Lemmenjuoma

14.10.

Offenbach: Gerolsteinin Suuriruhtinatar

28.10.

Gilbert & Sullivan: Mikado,

 HMS Pinafore

4.11.

Strauss: Mustalaisparoni

11.11.

Lehar: Iloinen leski

Kalman: Mustalaisruhtinatar

18.11.

Benatzky: Valkoisen hevosen majatalo

Weill: Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho

Cimarosa: Il matrimonio segreto (Salainen avioliitto)

Cimarosa: Luennon teksti (ladattava)

Domenico Cimarosa: Il matrimonio segreto (Wien, 1792)

Cimarosa tunnettiin yleisesti 1700-luvun lopun tunnetuimpana opera buffa –säveltäjänä Mozartin kuoltua. Kuuluisin hänen oopperoistaan, Salainen avioliitto, oli Itävallan Leopold II:n tilaus – ja se on edelleenkin tiettävästi ainoa ooppera, joka piti toistaa kantaesityksensä yhteydessä kokonaisuudessaan! Valitettavasti säveltäjä ei kauaa ehtinyt nauttia keisarin ihastuksesta: helmikuun ensi-illasta oli kulunut kolme kuukautta, kun Leopold II makasi kuolleena ja Cimarosa sai lähteä etsimään uutta tointa Italiasta.

Aversassa syntynyt ja Venetsiassa kuollut Domenico Cimarosa (1749-1801) sävelsi ensimmäiset oopperansa Napolissa, mutta siirtyi vuonna 1788 Pietariin Katariina II:n palvelukseen. Vuonna 1791 oli vuorossa Wien, jonne hänet kutsuttiin hovikapellimestariksi Salierin jälkeen. Cimarosa saapui joulukuussa, juuri Mozartin kuoltua samoihin aikoihin – hän jätti ilmeisesti mielihyvin Katariinan hovin ja erityisesti sen ilmaston taakseen. Wienin jälkeen hänen tiensä vei takaisin Napoliin. Vuonna 1799 kuohuvat ajat sysäsivät Cimarosan vankilaan – hän selvisi karkotuksella mutta kuoli pian Venetsiassa epäselvissä olosuhteissa.

Cimarosa ja häntä vanhempi Giovanni Paisiello sävelsivät aikansa tunnetuimmat kevyet oopperat. Paisiellon Sevillan parturi (1782) ja Cimarosan Salainen avioliitto ovat parhaiten jääneet elämään tekijöidensä jälkeen. Näillä teoksilla oli suuri vaikutus niin Mozartin kuin myöhemmin Rossinin mestariteosten muotoutumiseen.

Libretto: Giovanni Bertati

Juoni:

Geronimolla, rikkaalla ja huonokuuloisella bolognalaisella kauppiaalla on kaksi tytärtä, Elisetta ja Carolina. Hänen sisarensa Fidalma kantaa vastuun taloudesta. Fidalma on rakastunut Paolinoon, perheen nuoreen kirjanpitäjään. Kuitenkin Paolino ja Carolina on vihitty salaisesti. Elisettan on määrä mennä naimisiin Kreivi Robinsonin kanssa, mutta kreivi rakastuukin ensivierailullaan Carolinaan.

Geronimo sallii kreivin ja Carolinan avioliiton. Paolino on epätoivoinen ja pyytää apua Fidalmalta, joka tulkitsee hänen sanansa kosinnaksi. Carolina saapuu paikalle ja saa nähdä Fidalman tuudittelevan nuorukaista. Kreivi yrittää hätistellä Elisettaa kimpustaan. Carolina ja Paolino yrittävät yhdessä karkuun, mutta Elisetta saa heidät kiinni luullen Paolinoa kreiviksi. Kun kaikki tulevat paikalle, selviää asetelma: Geronimo myöntyy Paolinon ja Carolinan avioliittoon. Kreivi myöntää velvoitteensa Elisettaa kohtaan.

DVD: Schwetzinger Festspiele 1986

Geronimo                            basso                                  -                    Carlos Feller

Elisetta                                sopraano                             -                    Barbara Daniels

Carolina                              sopraano                             -                    Georgine Resick

Fidalma                               mezzosopraano                  -                    Marta Szirmay

Kreivi Robinson                 baritoni                               -                    Claudio Nicolai

Paolino                                tenori                                  -                    David Kuebler

Drottningholmin hoviteatterin orkesteri, joht. Hilary Griffiths

Ohjaus Michael Hampe

Kuvattu Schwetzingenin Rokokoo-teatterissa

Kohtaukset:

1. näytös:

Alkusoitto (1-2)

Johdanto (3): Paolino ja Carolina salaisessa tapaamisessa. He ovat aikeissa julkistaa avioliittonsa, mutta epäröivät. 

Resitatiivi (4): Nuoret toivovat Kreivi Robinsonin puhuvan puolestaan Geronimolle, Carolinan isälle. Kreivi on tulossa taloon, koska on aikeissa avioitua vanhemman sisaren kanssa. Kreivi on myös Paolinon suojelija.

Duetto (5): Nuoret hyvästelevät toisensa

Resitatiivi (6): Geronimo aamiaisella. Kreivin kirje saa hänet hyvälle tuulelle. Vanhimmasta tyttärestä on tulossa kreivitär! Niinpä Geronimo herättää kaikki kertoakseen uutisen.

Aaria (7): ”Kaikki saavat juhlia, kun Häntä on onnistanut ja Hänen tyttärensä pääsee naimisiin…”, Geronimo iloitsee, muut ovat hämmentyneitä ja Carolina pelästyy kun isä lupaa etsiä hänellekin korkea-arvoisen sulhasen.

Resitatiivi ja tertsetti (8-9): Äkillinen kreivittären arvonimi saa sisaret riitelemään ja pilkkaamaan toisiaan. Fidalma yrittää hillitä heitä.

Resitatiivi (10): Fidalma paljastaa Elisettalle, että hänkin, leski, on aikeissa avioitua, muttei kerro nimeä

Aaria (11): Fidalma vakuuttaa Elisettalle, miten onkaan parempi olla naimisissa

Resitatiivi (12): Kreivin tulo keskeyttää isän ja tyttären keskustelun

Cavatina (13): Kreivi haluaa tervehtiä kaikkia ilman muodollisuuksia.

Resitatiivi (14): On aika tavata morsian, muut naiset jäävät huoneeseen ”saattajiksi” kun Geronimo vetäytyy kirjoittamaan avioliittosopimusta Paolinon kanssa.

Erehdyttyään kahdesti kreivi tapaa morsiamensa Elisetan, joka ei häntä miellytä.

Kvartetti (15): ”Tunnen rinnassani kylmän väristyksen”, kreivi toteaa itsekseen ja vain Carolina herättää lämpimiä tunteita hänessä. Mutta myös Elisettaa kylmää tilanne. Carolina ei voi olla tuntematta vahingoniloa ylpeää sisartaan kohtaan. Fidalmaa pelkää mitä kaikesta seuraa. Kaikki ovat hämillään.

Resitatiivi (16): Carolina pyytää Paolinoa kiirehtimään ja kertomaan heidän asiansa kreiville. Kreivilläkin on asiaa Paolinolle: Elisetta ei kelpaakaan hänelle, vaan Carolina! Kreivi käskee Paolinon hoitaa asia ja palata sitten hänen luokseen.

Duetto (17): Paolino koittaa järkyttyneenä vedota kreiviin, joka ei ymmärrä häntä vaan on täynnä intoa ajatellessaan Carolinaa.

Resitatiivi (18): Kreivi hiipii tapaamaan Carolinaa, joka ymmärtää tilanteen väärin ja luulee hänen tulleen sopimaan nuorten avioliitosta  – josta Paolino piti kreiville puhua. Mutta kreivin tehdessä asiansa selväksi, Carolina torjuu hänet tiukasti.

Aaria (19): Carolina koettaa vakuuttaa kreivin, miten yksinkertainen ja sivistymätön hän on ja siten sopimaton kreivittäreksi.

Resitatiivi (20): Kreivi kuitenkin ihastuu entistä enemmän.

Finaali I (21-24):

Elisetta ja Fidalma yrittävät turhaan vihjata Geronimolle, että jotain on pielessä, mutta isäntä on tyytyväinen avioliittosopimukseen ja kuittaa epäilyt vakuuttamalla, että ylhäiset käyttäytyvät omituisesti.

Kreivi seuraa Carolinaa, eikä päästä tätä pois. Elisetta näkee heidät ja vannoo kostavansa. Ensimmäisenä asiasta kuulee Fidalma. Hän pyytää kaikkia vaikenemaan. Geronimo tulee, eikä tiedä mikä mekkalan aiheutti. Kukaan ei kuitenkaan ensin vastaa hänelle. Lopulta kaikki haluavat kertoa oman versionsa. Huonokuuloinen Geronimo hermostuu, eikä tule hullua hurskaammaksi.

2. näytös

Resitatiivi (25): Geronimo kuulee lopulta kreiviltä, ettei tämä halua naida hänen tytärtään. Se raivostuttaa hänet pois tolaltaan.

Duetto (26): Aikansa riideltyään Geronimo ja Kreivi suostuvat kuuntelemaan toisiaan: kreivi lupaa palauttaa 50000 myötäjäisistä, jos saa mitätöidä avioliittosopimuksen Elisettan kanssa ja solmia uuden Carolinan kanssa. Geronimo myöntyy, sillä ehdolla että Elisetta suostuu järjestelyyn. Miehet ovat tyytyväisiä järjestelyyn.

Resitatiivi (27): Paolino on epätoivoinen, koska jos totuus paljastuu häntä odottaa häätö. Ainoa toivo on uskoa asia Fidalmalle ja luottaa hänen hyväntahtoisuuteensa. Fidalma ymmärtää kuitenkin Paolinon väärin. Kun Fidalma nimittää häntä aviomiehekseen, kauhistuu Paolino uutta käännettä.

Tertsetto (28): Paolino voi pahoin ja on pyörtymäisillään. Fidalma saa aiheen hoivata ”aviomiestään”, jonka uskoo olevan suunniltaan onnesta. Carolina tulee apuun. Kun Fidalma poistuu hakemaan lääkettä, herättää Carolina Paolinon. Väärinkäsitykset jatkuvat.

Resitatiivi (29): Paolino saa vaivoin selitettyä Carolinalle Fidalman erehdyksen ja vakuutettua hänet syyttömyydestään. Onko pakeneminen heidän ainoa mahdollisuutensa?

Aaria (30): Paolino kertoo pakosuunnitelmastaan Carolinalle ja saa tämän luottamaan taas itseensä.

Resitatiivi (31): Kreivi yrittää herättää Elisetassa inhoa, jotta tämä hyväksyisi avioliittosopimuksen mitätöimisen.

Aaria: (32): Kreivi keksi kaikki mahdolliset viat: unissakävely, pelaaminen, juoppous, pettäminen, mutta Elisetta ei suostu uskomaan häntä, vaan ajattelee hänen pilailevan. Kun kreivi sanoo suoraan, mitä ajattelee hänestä, purskahtaa Elisetta hysteeriseen nauruun.

Resitatiivi (33): Nauru vaihtuu raivoksi, kun kreivi poistuu, mutta Fidalmalta Elisetta kuulee uutta: Paolino ja Carolina rakastavat toisiaan. Naiset ovat yhtä mieltä tilanteesta. Niinpä kun Geronimo tulee uuden avioliittosopimuksen kanssa, on hän tyrmistynyt kun molemmat vastustavat sitä. Naiset vaativat, että alkuperäinen avioliittosopimus on saatettava voimaan ja Carolina lähetettävä luostariin joksikin aikaa. Muuten Fidalma vaatii omaisuutensa erotettavaksi veljensä kaupasta – mikä saattaisi hänet vararikkoon! Carolina ilmestyy isänsä luo anovana, muttei saa suunvuoroa, kun isä määrää hänet luostariin huomisesta lähtien.

Accompagnato (34): Carolina on epätoivoinen, mikään ei tunnu tuovan helpotusta.

Resitatiivi (35): Kreivi näkee Carolinan epätoivon ja on valmis kuulemaan hänen salaisuutensa ja luopumaan vaatimuksistaan, kun taas tulee keskeytys. Fidalma ja Elisetta luulevat napanneensa petturit itse teossa. Myös Geronimo vakuuttuu, että vain luostari pelastaa hänen tyttärensä häpeältä.

Kvintetto (36): Carolina anoo kolmen päivän armonaikaa, mutta muut ovat taipumattomia. Kreivi manaa itseään: miksi hän tulikaan tähän hullujenhuoneeseen!

Resitatiivi (37): Paolino saa kirjeen toimitettavaksi luostariin. Nyt heidän on paettava, hän päättää.

Duetto (38): Kreivi haluaa jalomielisyydessään auttaa Carolinaa, mutta Elisetta näkee hänet. Molemmat toivottavat hyvää yötä, mutta seuraavat epäluuloisina toisiaan.

Finaali II (39-45):

Paolino ja Carolina hiipivät yöllä pakoon. Kuultuaan ääniä he piiloutuvat. Elisetta herää ja yhdessä muiden kanssa uskoo paljastavansa sisarensa ja kreivin. Kreivi herää luokkaaviin sanoihin. Lopulta piilosta tulevat Paolino ja Carolina ja kertovat solmineensa jo kaksi kuukautta sitten avioliiton. Geronimo raivostuu ja haluaa karkottaa heidät. Kreivi tarttuu tilanteeseen ja asettuu puolustamaan nuoria. Hän lupaa myös mennä naimisiin Elisettan kanssa. Vähitellen Geronimo antaa periksi kaikkien anoessa häneltä anteeksiantoa. Riitely on lakannut ja juhliminen voi alkaa.

Pergolesi: La serva padrona (Piika emäntänä)

Pergolesi: teksti (ladattava)

Giovanni Pergolesi: La serva padrona (Napoli, 1733)

Pergolesi (1710 – 1736) opiskeli ja nousi kuuluisuuteen Napolissa, jossa hän muutaman vuoden aikana sävelsi kuumeisesti ja onnistui nousemaan kuuluisuuteen erityisesti komedioillaan. Vaikka hän piti itseään arvostetumman vakavan oopperan, opera serian säveltäjänä, nojaa Pergolesin maine miltei yksinomaan teokseen, joka esitettiin illan pääteoksen väliajoilla! Vuonna 1735 Pergolesin täytyi vakavasti sairaana jättää Napoli. Legendan mukaan hän sai viimeisteltyä luostarissa kuolinvuoteellaan Stabat materin, toisen teoksen, johon hänen maineensa perustui.

La serva padrona, Piika emäntänä on Intermezzo, yksinäytöksinen ooppera, joka kuitenkin voidaan jakaa kahteen osaan ja jota esitettiin Opera serian väliajoilla. Esiintyjiä on kolme, joista laulajia vain kaksi. Isäntä Uberto on tyypillisesti basso buffo –rooli ja ovela palvelijatar Serpina sopraano. Miespalvelija Vesponen mykkä rooli laajenee myös valepuvun myötä. Orkesteri on pieni, oikeastaan jousikvartetti. Teos koostuu johdannosta, muutamista aarioista ja kahdesta duetosta sekä resitatiiveista.  Henkilöhahmot ovat  commedia dell’arte –perinteen mukaisesti hyvin vahvasti tyypiteltyjä.

Intermezzit olivat hyvin suosittuja 1730-luvulla ja levisivät Venetsiasta ja Napolista muualle Eurooppaan. 1750-luvun jälkeen opera buffan eli täysimittaisen koomisen oopperan kehittyminen teki lyhyistä välinäytöksistä tarpeettomia. Buffaoopperoissa käytettiin samoja henkilöhahmoja  ja librettoja kuin intermezzoissakin. Tapa lisätä koomisia välinäytöksiä vakavien teosten väliajoille lakkasi vuosisadan puoliväliin mennessä ja vähitellen opera seria itsekin poistui muodista. Pergolesin Piika emäntänä on kuitenkin säilyttänyt paikkansa kaikkien aikojen onnistuneimpana Intermezzona.

Libretto: G.A. Federico

Juoni:

Uberto ei saa aamiaiskaakaotaan ja vaikuttaa siltä, että syypää, palvelijatar Serpina on ottanut talossa vallan. Vanhapoika Uberto harkitsee jopa naimakauppaa tehdäkseen tilanteesta lopun. Serpina kuitenkin arvaa Uberton oikeat tunteet ja punoo juonen. Palvelija Vespone saa näytellä kapteeni Tempestaa, joka haluaa muka mennä naimisiin Serpinan kanssa. Koska Uberto on Serpinan suojelija, on hänen maksettava myötäjäiset. Vaihtoehtona on, että hän menee itse naimisiin palvelijattarensa kanssa ja säästää rahat.  Vaikka Uberto valitsee Serpinan säästösyistä, huomaa hän kuitenkin myös tytön olevankin itselleen mieluinen. Serpina on päässyt emännäksi ja voittanut.

Tallenne: (Sveitsin italiankielinen televisio, 2008)

I Barocchisti –orkesteri, joht. Diego Fasolis, Ohjaus  Mando Bernardinello

Serpina – Sonja Yontseva, sopraano

Uberto – Furio Zanasi, baritoni

Johdanto

1. osa:Uberton aaria (7.50-11.30)

Serpinan aaria (13.00-16.30)

Serpinan ja Uberton duetto (18.40-23.00)

2. osa: Serpinan aaria (26.40-30.00)

Uberton aaria (31.55-36.05)

Serpinan ja Uberton duetto (39.40-45.50)