sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pergolesi: La serva padrona (Piika emäntänä)

Pergolesi: teksti (ladattava)
Giovanni Pergolesi: La serva padrona (Napoli, 1733)

Pergolesi (1710 – 1736) opiskeli ja nousi kuuluisuuteen Napolissa, jossa hän muutaman vuoden aikana sävelsi kuumeisesti ja onnistui nousemaan kuuluisuuteen erityisesti komedioillaan. Vaikka hän piti itseään arvostetumman vakavan oopperan, opera serian säveltäjänä, nojaa Pergolesin maine miltei yksinomaan teokseen, joka esitettiin illan pääteoksen väliajoilla! Vuonna 1735 Pergolesin täytyi vakavasti sairaana jättää Napoli. Legendan mukaan hän sai viimeisteltyä luostarissa kuolinvuoteellaan Stabat materin, toisen teoksen, johon hänen maineensa perustui.

La serva padrona, Piika emäntänä on Intermezzo, yksinäytöksinen ooppera, joka kuitenkin voidaan jakaa kahteen osaan ja jota esitettiin Opera serian väliajoilla. Esiintyjiä on kolme, joista laulajia vain kaksi. Isäntä Uberto on tyypillisesti basso buffo –rooli ja ovela palvelijatar Serpina sopraano. Miespalvelija Vesponen mykkä rooli laajenee myös valepuvun myötä. Orkesteri on pieni, oikeastaan jousikvartetti. Teos koostuu johdannosta, muutamista aarioista ja kahdesta duetosta sekä resitatiiveista.  Henkilöhahmot ovat  commedia dell’arte –perinteen mukaisesti hyvin vahvasti tyypiteltyjä.

Intermezzit olivat hyvin suosittuja 1730-luvulla ja levisivät Venetsiasta ja Napolista muualle Eurooppaan. 1750-luvun jälkeen opera buffan eli täysimittaisen koomisen oopperan kehittyminen teki lyhyistä välinäytöksistä tarpeettomia. Buffaoopperoissa käytettiin samoja henkilöhahmoja  ja librettoja kuin intermezzoissakin. Tapa lisätä koomisia välinäytöksiä vakavien teosten väliajoille lakkasi vuosisadan puoliväliin mennessä ja vähitellen opera seria itsekin poistui muodista. Pergolesin Piika emäntänä on kuitenkin säilyttänyt paikkansa kaikkien aikojen onnistuneimpana Intermezzona.

Libretto: G.A. Federico
Juoni:

Uberto ei saa aamiaiskaakaotaan ja vaikuttaa siltä, että syypää, palvelijatar Serpina on ottanut talossa vallan. Vanhapoika Uberto harkitsee jopa naimakauppaa tehdäkseen tilanteesta lopun. Serpina kuitenkin arvaa Uberton oikeat tunteet ja punoo juonen. Palvelija Vespone saa näytellä kapteeni Tempestaa, joka haluaa muka mennä naimisiin Serpinan kanssa. Koska Uberto on Serpinan suojelija, on hänen maksettava myötäjäiset. Vaihtoehtona on, että hän menee itse naimisiin palvelijattarensa kanssa ja säästää rahat.  Vaikka Uberto valitsee Serpinan säästösyistä, huomaa hän kuitenkin myös tytön olevankin itselleen mieluinen. Serpina on päässyt emännäksi ja voittanut.

Tallenne: (Sveitsin italiankielinen televisio, 2008)
I Barocchisti –orkesteri, joht. Diego Fasolis, Ohjaus  Mando Bernardinello
Serpina – Sonja Yontseva, sopraano
Uberto – Furio Zanasi, baritoni

Johdanto
1. osa:Uberton aaria (7.50-11.30)
Serpinan aaria (13.00-16.30)
Serpinan ja Uberton duetto (18.40-23.00)
2. osa: Serpinan aaria (26.40-30.00)
Uberton aaria (31.55-36.05)
Serpinan ja Uberton duetto (39.40-45.50)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti